.

Leijahiihto

Suomessa leijalajien talvinen harrastusmuoto - leijahiihto eli snowkiting on kasvattanut suosiota kiihtyvällä tahdilla. Leijahiihdon on sanottu olevan nopeimmin kasvava talvilaji tällä hetkellä ja pitkästä aikaa uutta talviurheilurintamalla.

Lajiin kohdistuva mielenkiinto on kasvanut päätähuimaavaa vauhtia - eikä ihme, sillä talvinen luontomme tuhansine jääpeitteisine järvineen avaa meille aivan ainutlaatuiset olosuhteet tämän vauhdikkaan lajin harrastamiselle. Harvassa maassa on harrastuspaikkoja ja potentiaalia tähän lajiin niin runsaasti kuin Suomessa. Tarvitaan lunta, hieman tuulta ja leijavälineet ja voit muuttaa kylmät talvipäivät adrenaliinia tihkuvaksi kokemukseksi, tai tehdä antoisia leijahiihtoretkiä lähimaastoon.



Usein vieläkin törmää luuloihin että leijan perässä pääsee liikkumaan vain myötätuuleen. Leija toimii purjeena samaan tapaan kuin purjeveneessä ja muodostaa nostetta kuten lentokoneen siipi, joten sen avulla voi liikkua miedossakin tuulessa ja kulkea sivutuuleen tai vastatuuleen samaan tapaan kuin purjeveneellä ja itse asiassa jopa hieman paremmin. Tämä tekeekin leijahiihdosta niin kiehtovan ja potentiaalisen lajin juuri Suomen oloihin. Talvisen lapin puuttomat lakeudet ja järvien jääpeitteiset selät ovatkin modernin leijahiihtäjän paratiisi. Onkin sanottu että Lappi on talvella leijahiihtäjälle samanlainen paratiisi kuin Hawaiji surffaajalle.

Hiihtoleijaa voi käyttää erittäin monipuolisesti. Leijalla voi harrastaa retkihiihtoa. Sen avulla voi lähteä hakemaan koskemattomia tuntureita ja rinteitä, jolloin voit tunturin juurelle päästyäsi käyttää sitä henkilökohtaisena hiihtohissinä. Leijoilla pystyy nousemaan ylös jopa 45 asteen ylämäkiä. Expert -harrastajat voivat käyttää leijaa freeride -harrastukseen.

Jääruuvilla leijan voi kiinnittää, jos pitää välillä jäällä taukoa.

Jalkaan voi laittaa laskettelusukset, lumilaudat. Myös telemarksuksia voi käyttää, mutta se on melko vaativaa, koska tellusuksissa kantapäät ovat irti, jonka takia hiihtäjän on nojattava taaksepäin aika lailla. Retkiluistinten kanssa leijahiihto voi olla vaarallista (vaikka niitäkin kyllä käytetään), koska vauhti voi kiihtyä melkoiseksi ja hypyissä alastulo sekä kaatumiset kovalle jäälle tekevät loukkaantumisesta helppoa.

Tervetuloa kasvavan ja hauskan lajin pariin.

Takaisin